| Ajalliset
vaihtelut
Vuosien 2004-2005 henkilöliikennetutkimus toteutettiin tasaisesti vuoden jokaisena päivänä ajalla 1.6.2004 – 31.2.2005.
Siten tutkimus antaa kattavaa tietoa liikkumisen kokonaismäärän, matkojen syiden ja kulkutapojen käytön vuodenaika-, viikonpäivä- ja tuntivaihteluista.
Suomalaiset liikkuvat eniten kesäkuukausina ja matkasuoritteet laskevat vuoden pimeinä kuukausina.
Arkiliikkuminen maanantaista torstaihin saakka on hyvin samankaltaista.
Perjantain matkasuorite on kaikkein korkein, sillä tällöin aloitetaan monet viikonlopun vapaa-ajanmatkat.
Suomalaisista kuusi vuotta
täyttäneistä keskimäärin 15 prosenttia ei tee lainkaan matkoja
vuorokauden aikana. Matkustamattomuus vaihtelee vuodenaikojen mukaan
siten, että keskikesällä ja talvella matkustamattomien määrä
on suurin.
|